perjantai 26. syyskuuta 2014

Välitilinpäätös

Paljon on vettä virrannut Vantaassa sitten viime kirjoituksen. Ja ei, raskausuutista ei tarvitse pelätä :P

Loman muistelu ja tulevien hoitojen miettiminen saivat jotain naksahtamaan päässäni edellisen postaukseni jälkeen. Hyvällä tavalla, tavallaan. Kun mietin, miten rentoutunut oloni kesällä pitkästä aikaa oli, silmäni avautuivat. Vastaavasti, kun mietin, miten stressaantunut olin pari edeltävää vuotta ollut lapsettomuuden takia, en voinut olla vavahtamatta ajatusta, miten paljon tulisin stressaamaan vielä hoitoja toisensa perään ennalta määräämättömän ajan. Jatkuvaa tietoisuutta omasta vajavaisuudesta, pelkoja, huonommuuden tunnetta, ahdistusta, sitä kaikkea mikä mukana seuraa. Ilman kunnon lomaa ja täydellistä irtiottoa kaikesta en olisi välttämättä edes tajunnut, missä mennään. Vaakakupissa painoi kaksi todella suurta asiaa, ja mä valitsin oman hyvinvointini. Tai en edes valinnut, se kuppi vain alkoi itsestään painaa enemmän.

Pian päättyvän kierron alussa olisi pitänyt hakea apteekista piikkejä ja varata aikaa kontrolliultraan toista inseminaatiota varten. En tehnyt kumpaakaan. Aioin soittaa polille ja kysyä, kauan lähetteeni on voimassa, mutta en ole saanut aikaiseksi sitäkään. Tällä hetkellä en aio hoitoja jatkaa. Mitä tulevaisuus tuo, sitä en tiedä.

Sorruin samaan syssyyn sattuman kautta toteuttamaan yhden melko kliseisen homman, nimittäin hankin koiran. Päätös tapahtui aika extempore, mutta asiaa olen kuitenkin miettinyt jo pitkään, ajatus on muhinut mielessäni pidempään kuin lapsen hankkiminen. Lapsuudenkodissani on ollut koiria, ja tuo karvahousu sujahti pieneen perheesemme lopulta kuin nakutettuna muiden lemmikkiemme joukkoon. Mies oli alkuun huolissaan, että paikkaan tuolla vain lapsenkaipuutani, mutta on sekin tuolle jo aivan myyty... Eikä enää epäile, ettenkö erottaisi ihmislasta ja koiraa toisistaan. Eläin on eläin, se ei ole korvaamassa mitään muuta vaan on joukossamme omana itsenään. Se, että nyt on enemmän motivaatiota liikkua ulkona ja touhuta kaikkea, ja vastaavasti vähemmän aikaa miettiä omia asioita, ei toki ole huono asia.

Summa summarum. En tiedä, kauanko tätä fiilistä kestää, mutta itseni tuntien olen harvinaisen pitkään mennyt hyvillä fiiliksillä eteenpäin. Edelleen havahdun loppukierrosta vahtimaan olotiloja ja laskemaan päiviä, mutta nyt ilman turhia toiveita ja suuria pettymyksiä. Olen kestänyt muutama viikko sitten läpi yhdet ristiäiset, enkä kokenut siellä tarvetta kaapata vauvaa kotiini, olin vain tyytyväinen kun sain poistua ennen suurempia itkuja kotiini. Tällä hetkellä juon siideriä, syön juustonaksuja ja katselen tekkarista Vain elämää-sarjaa. Kukaan ei vaadi minulta mitään eikä minun tarvitse koko ajan huolehtia ja olla valppaana. Rento perjantai. Pitkästä aikaa osaan nauttia näistä hetkistä. En osaa ennustaa kauanko tätä jatkuu ja koska kuume palaa, jos tai kun niin käy, niin mietin asiaa uudestaan. Selkeää syytä lapsettomuudellemmehan ei ole, ja vihdoinkin, pian neljä vuotta ehkäisyn lopettamisen jälkeen, olen päässyt kerrankin siihen olotilaan, että tulee, jos on tullakseen.

Nostan hattua, teille, joilla hoidot eivät heti auta ja joudutte jatkamaan niissä pidempään. Pystyn nyt tunnustamaan, että itse en sitä jaksaisi. Palaan niiden pariin ehkä sitten, kun olen akkuni ladannut, ehkä.