Viime tekstistä on ikuisuus. Tällä hetkellä tuntuu, että syksyllä vallinnut hyvänolontunnekin on jossain valovuoden päässä.
Syytän osittain talvea - pimeä vuodenaika ei vain sovi minulle. Onneksi kevättä kohti mennään, ja vauhdilla. Syksyllä pidin ihan tietoista taukoa muiden lapsettomuusblogien lukemisesta kuten omani päivityksestäkin. Nyttemmin olen muiden tekstien pariin jo palannut, ja nyt tuntui että omaa ahdistustakin on aika taas purkaa tänne...
Jollain tapaa paska fiilis alkoi jo reilu pari kuukautta sitten. Mummoni joutui sairaalaan - nyt on jo kotiutunut, joten kaikki hyvin - ja jossain välissä ajatukseni menivät siihen, mitä tapahtuu, kun olen hänen ikäisensä. Kun reilu kasikymppisenä joudun sairaalaan, minua ei tule katsomaan kukaan. Sisarukseni ovat minua reilusti vanhempia, mieheni on siinä vaiheessa jo yli ysikymppinen... Ystäväpiirini on sen verran pieni, että tällä erakoitumisvauhdilla heitäkään ei siinä vaiheessa lähelläni ole. Olen siis siellä aivan yksin. Josta taas sain hyvän syyn alkaa angstailla lapsettomuuttani. Hulluahan se on surra viidenkymmenen vuoden päästä tapahtuvia juttuja ja aika harva kai lapsia hankkii siksi, että olisi sitten vanhana joku lähisukulainen... Mutta tuosta ajatuksesta se alamäki kuitenkin taas alkoi. Ja talven pimeyden keskellä en ole tuosta suosta oikein päässyt ylös.
Raskausuutisiakin on taas tullut sieltä ja täältä. Pari uutista lähipiiristä, ja kumpaankin liittyy omituinen yksityiskohta. Kumpaakin on nimittäin liittynyt uni. Kaksi kertaa reilun kuukauden sisään olen nähnyt unta positiivisesta raskaustestistä. Kummastakaan unesta en muista muuta, en siis sitä kuka testin tekee ja missä tilanteessa, mutta kaksi viiva noissa unissa on ollut. Ja kummallakin kertaa olen seuraavana päivänä sitten kuullut raskausuutisen. Koskaan aiemmin en moisia unia muista nähneeni, ja noista kumpikaan ei liittynyt tilanteeseen, jossa todellisuus olisi tullut uniini, en siis itse ole ollut lähelläkään tilannetta että olisin itse edes harkinnut testin tekoa. Mystistä. Voisinkohan tilata yhden tuollaisen enneunen itsellenikin?
Tarvitseeko sanoa, että valmiiksi alakuloista mieltä nuo uutiset eivät juurikaan paranna, päinvastoin. Ja kun toinen noista odottaa vieläpä kaksosia. Johan edelliset sukulaisperheeseen tulleet kaksoset ovat puolivuotiaat... Mä olen kuvitellut monikkoraskauksien olevan jotenkin vähän harvinaisempia. Vaikka onhan se kiva, että mun tuttavapiiri lisääntyy munkin edestä. Not.
Ja kun nyt rutinalinjalle lähdin, niin rutisen nyt vielä sitten siitäkin, että kolme vuotta yritystä, luovutusta, tjottailua ja kaikkea mahdollista tuli vuodenvaihteessa täyteen. Sen kunniaksi aloitin tipattoman ja tupakkalakon. Takana tässä vaiheessa vasta yksi repsahdus, joten hyvä minä. Taka-ajatuksena kummassakin tietysti se, että terveillä elämäntavoilla tulen vielä saamaan itseni raskaaseen tilaan ilman hoitojankin, perkele. Niin typerältä kuin tuntuukin alkaa taas kerran elättelemään turhia toiveita, niin sitä minä taas teen, huoh.