Kesäkuun alussa oli ensimmäinen inseminaatio, tulokseton sellainen. Sen jälkeen alkoi polin kesätauko, ja samalla aloitin oman lomani lapsettomuudesta ja kaikesta siihen liittyvästä.
Loma olikin loistava :) En lukenut lapsettomuusblogeja, en päivittänyt omaani. Jos aihe meinasi pukata mieleeni, painoin sen sieltä pois. Heinäkuussa alkoi kesäloma töistä, ja samantein lomamatka. Puolentoista viikon roadtrip ulkomaille, jollaista ei todellakaan tehtäisi raskaana/vauvan/pienen lapsen kanssa. Nautin olostani, eivätkä (tietysti) lomalle osuneet menkatkaan pilanneet tunnelmaa.
Lomaan mahtui myös kotimaanmatkailua ja mökkeilyä, kaikkea ihanaa ja rentouttavaa (vaikkakin uuvuttavaa, koska en juurikaan osaa nukkua kuin kotisängyssä, jos sielläkään...). Pidin lapsettomuusmörön tietoisesti taka-alalla, ja siellä se pysyikin niin kauan kuin reissuja ja aktiviteetteja riitti. Loman viimeisellä viikolla oli viimein aikaa rentoutua kotosalla, ja silloin hetken mielijohteesta vilkaisin blogilistani blogit läpi... Onnea kaikille onnistuneille :) Sekosin laskuissa, mutta hämmentävän moni oli onnistunut yrityksessään sillä välin kun minä koitin unohtaa koko yrityksen (ja salaa toivoin, että unohtaminen olisi keino onneen, juuh...) Olen onnellinen puolestanne, ja samalla, no niin, tietäähän sen, kun olen tällainen katkera paska. Omat prosenttinihan siinä laskevat. Mutta ei se ole teidän onnestanne pois, se on jotain ainutkertaista ja teille oikeutettua. Anteeksi jo etukäteen, että kohta poistan teidät lukulistaltani.
Viime päivinä olen lueskellut muiden blogeja jo tiiviimmin, ja pakkohan se oli tännekin alkaa naputtamaan. Kun tuttuihin ympäristöihin, kuvioihin, kaavoihin palaa, palaa myös lapsettomuusmörkö - ja tännehän minä sen puran. Ahdistaa, miten tuntuu taas koko systeemi kaatuvan niskaan, vaikka juuri luulin, että se voisi pysyä pois lomasta ja pakomatkasta huolimatta - tai niiden ansiosta. Mutta ei. Kai se lapsettomuusmörkö on ollut osa arkeani jo niin pitkään, että kun arkeen palaa, palaa se mukana. Tuosta pisäisi päästä eroon, kun vain tietäisi miten. Jos en saa tupakanhimoa pois päästäni, miten saan sieltä lapsenkaipuun?!
Stressikäyrä nousee taas. Tiputtelua neljättä päivää, menkat alkavat huomenna tai viimeistään sunnuntaina. En uskalla laskea kalenterista päiviä seuraavaan kiertoon. Polin kesätauko päättyy parin viikon päästä, ehtiikö toinen inseminaatio seuraavaan kiertoon, vai vasta seuraavaan? Haluanko sinne? Vaikka ensimmäinen tuntui henkisesti helpolta etukäteisjännityksen jälkeen, sama jännitys vähintään yhtä pahana alkaa jo puskea päälle. Kesäloman univelan jälkeen unirytmi on sekaisin, ja pieninkin stressinpoikanen vie nyt yöunet mennessään. Argh. Pirun kesätauko. Alkuun polin tauko tuntui oikein sopivalta, nyt tuntuu, että olisi samaa höökää pitänyt jatkaa toiseen ja kolmanteen, etten joudu samoja asioita miettimään uudestaan. Vai joutuuko ne silti? Aina uudestaan?
Parina viime yönä sängyssä pyöriessäni olen miettinyt lapsettomuutta, tai lähinnä sen olemusta minussa. Tai sen itsekkyyttä. Kuinka Minä haluan lapsen. Minulla on oikeus haluta ja Minulla on oikeus surra, kun en sitä saa. Kuinka Minua pitää ymmärtää, ja Minulla on oikeus loukkaantua. Tuo MinäMinäMinä-kuvio alkaa aika pian ahdistamaan, kun sitä miettii kuvion ulkopuolelta. Mutta minkä Minä sille voin, kun olen sisäpuolella? Samalla muistelen, kuinka lomalla monesti mietin, että "tätäkään en voisi tehdä, jos olisi lapsia". Ajatus tuntui hyvältä. Juuri tuon takia ajatus tulevasta inseminaatiosta alkaa ahdistamaan. Kun Minä sitä ja Minä tätä, niin nyt piikitän Minuun sitä ja Minuun tätä, jotta voitte tuikata tuota mieheni spermaa Minuun. Että vaikka hyvä on näinkin, niin silti kun Minä. Tavallaan ymmärrän miestäni, jonka on vaikea ymmärtää minua, mutta silti Minä. En tiedä, ymmärtääkö kukaan, mitä yritän sanoa, mutta ajatuksesta on itsenikin vaikea saada kiinni.. :P
Samaan aikaan kun blogilistallani pyörii plunssa-aalto, myös mm. Kimi Räikkösen emäntä on raskaana. Ja ties kuka muu. Aina joku ja jossain. Parin viikon päästä olisi yhdet ristiäiset, lahjaakin pitäisi miettiä. Kuulin, että jälkimmäinen pariskunta odotti plussaa aikansa, vaikka nuoria ovatkin. Tavallaan helpottaa, tavallaan ei. Toivottavasti ristiäispäivä on hyvä, enkä pillahda siellä itkuun tai jotain muuta vastaavaa kivaa.
Lomanjälkeinen avautumistulva päättyy, kiitos ja anteeksi ja kuullaan taas pian :)
Edit: PS. Toivottavasti en pöllinyt kenenkään taustakuvaa, saa sanoa...
MinäMinäMinä, itsekkyys, pakko saada kun muutkin, enkö vain osaa elää sitä elämää mikä minulle on annettu jne -ajatukset on tuttuja. Keinolla millä hyvänsä, oman halun vuoksi. Mutta eipä tuota tällä hetkellä osaa mielessään muuttaakaan.
VastaaPoistaEhkä sitten joku päivä, jos tämä kaikki on takana päin ja tyhjin käsin jää.