Harmaata

Ikkunasta näkyvä harmaus on levittäytynyt sisällenikin. Töissä saisi olla kiireempää, nyt on liikaa aikaa miettiä. Jotenkin taas ei osaa edes miettiä mitään positiivisia ajatuksia vaan sitä yhtä, jonka tunnen olevan polttomerkitty kasvoihini ja näkyvän metrien päähän. Vaikka eiväthän nuo lapsettomuudestani tiedä, paria lukuun ottamatta.

Työkaverin kasvava vatsa ärsyttää myös, onneksi hän on pian jo jäämässä pois. Tänä aikana kun itse olen odottanut odottamista, on naapurustoon syntynyt neljä lasta ja töissäkin on nyt kolmas jäämässä äippälomille. Jei. Toisinaan heidän puolestaan jaksaa olla enemmän iloinen, toisinaan vähemmän. Tänään on taas sellainen päivä, että isot vatsat haluaa kiertää kaukaa.

Tällaisina harmaina päivinä ajatuskin on jotenkin jähmeä, tuntuu että päässä kaikki liikkuu jotenkin junnaten, harmaan tahman ympäröimänä. Tekisi mieli vain mennä nukkumaan ja herätä huomenna paremmilla fiiliksillä. Nytkin kun koitan kirjoittaa, punainen lanka häviää koko ajan jonnekin ulottumattomiin juuri kun siitä meinaa saada kiinni.

Kierto on siinä vaiheessa, jossa yleensä ei harmita juuri mikään – kaikki on siis vielä mahdollista mutta menkkojen odotus ei vielä stressaa. Olen melko pitkälti luopunut toivosta että ilman apua tulisin raskaaksi, mutta silti joka kuukausi huomaan seuraavani tuota samaa hemmetin kaavaa, vaikka kuinka yrittäisin olla toivomatta ja kuvittelematta. Vaikka koitan olla katsomatta allakkaa ja laskematta päiviä ja kyttäämättä ovulaatiota, teen sitä kuitenkin. Pitäisi varmaan luopua kännykkäkalenterin käytöstä ja siirtyä paperiversioon, ja jemmata se jonnekkin hyvään piiloon...

Harmaa sää ei juurikaan lenkille houkuttele, mutta kai se on koitettava josko happihyppely hieman raikastaisi olotilaa.