sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Nopeat, hitaat ja liikkumattomat

Miehen siemennestetutkimuksen tulokset tulivat vihdoin toissapäivänä. Ihan csi-tyyppistä tehokkuutta en klinikalta odottanut, mutta neljän viikon odotus tuntui jotenkin hirmuisen pitkältä, vaikka joulut ja muut olivatkin aikataulua sotkemassa. Kun kysessä on kuitenkin näyte joka tutkitaan samantein. Olin jo päättänyt, että jos kirjettä ei perjantaina postilaatikossa ole, soitan kiukkuisen puhelun klinikalle... Onneksi ei tarvinnut.

Lappusta sitten katseltiin yhdessä miehen kanssa, oli numeroa jos jonkin moista ja todettiin, ettei niistä mitään ymmärretä. Lopussa oli lyhyt sanallinen selvitys, siihen sitten toteamus, että ei kai se ihan toivoton ole. Tämän jälkeen paperi nakattiin sivuun, laitettiin ruokaa yhdessä ja vietettiin mukava ilta kahden kesken. Keskustelunaihetta tuloksissa olisi ollut, mutta kun ei tiedä mitä sanoa, parempi olla hiljaa, olla lähekkäin. Tunsin, että tunne ei ollut yksipuolinen.

Olin täysin asennoitunut siihen, että vika on minussa. Monen päivän tiputtelu ennen menkkoja, lyhyt ja vaihteleva luteaalivaihe, kohdunulkoinen raskaus... Mahdollisesti useampaakin vikaa. Simppatesti oli vain pakollinen vaihe ennen lähetteen saamista jatkotutkimuksiin. Tuloksia odotin lähinnä siksi, että saan ne laitettua eteenpäin, rattaan pyörähtämään yhden pykälän. Priimaa en näytteestä odottanut, kyseessä kun kuitenkin on neljää kymppiä lähenevä mies jonka elintavoissa on parannettavaa, mutta jotain keskivertoa kuitenkin.

Tiheys ja kokonaismäärä ovat normaalit, vasta-ainetesti heikosti positiivinen. Liikkuvuus on alentunut. Hedelmöittämiskyky saattaa olla alentunut.

Nopeita ja hitaita on yhteensä 24%, aika lailla alle viitearvon. Pieni osa sätkyttelee paikallaan, kaksi kolmasosaa mötköttää paikallaan liikkumatta. Eli aika hemmetin moni. Ne ei edes yritä mennä minnekään. Numeroina nuo näyttää omaan silmääni siltä, että "saattaa olla" on aikamoista vähättelyä.

Syitä ja seurauksia taitaa olla turha pohtia tässä vaiheessa, mutta kyllähän niitä pohtii väkisinkin. Olivatko simpat edelleen krapulassa miehen viikkoa aiemmin olleen pikkujoulureissun jäljiltä? Entä syksyinen lenssu korkeine kuumeineen? Ilmeisesti sekin saattaa teilata veijarit täysin ja siitä toipuminen voi viedä monta  kuukautta. Töitä mies on myös koko syksyn painanut paljon ja stressikin taitaa vaivata, vaikkei sitä päälle päin huomaakaan. Ja sitten nuo elintavat... Enhän mä voi aikuiselle ihmiselle alkaa paasaamaan että nyt tupakka ja alkoholi pois. Tai rakas, sinusta on tullut pullukka, nyt lopetat sen munkkien ja suklaan syömisen. Mies on kuitenkin perusterve ja tekee fyysistä työtä joten yleiskunto ok. Painoindeksi saattaa olla vähän liian korkealla, mutta ei sekään kaikkea kerro kun läskin lisäksi löytyy myös lihasta. Omia elintapojani olen koittanut petrata, mutta mies taitaa uskoa lääkäriä ennemmin kuin minua, joten sitä odotellessa.

Selittääkö tuo sitten sen, että tässä pyörähti juuri käyntiin kolmas vuosi yritystä? En usko. Meitä syyllisiä taitaa olla kaksi, ja uskon edelleen olevani se suurempi syypää. Määrä kompensoi kuitenkin laatua, olettaisin että sen takia tuomio ei ollut "selvästi alentunut", ja netissä surffailun perusteella näytteiden laatu saattaa vaihdella ilman selkeää syytäkin. Eli kai se on parempi vain olla miettimättä noita tuloksia, ja koittaa ratasta pyöritellä hissukseen eteenpäin, kunnes selviää lisää.

2 kommenttia:

  1. Aika samanmoiset tulokset mun mies sai. Eli liikkuvia oli yhteensä 26%, joista nopeita 2%. Lausuntona tiheys ja kokonaismäärä normaalit, liikkuvuus lievästi alentunut. Hedelmöittämiskyky saattaa olla jonkinverran alentunut.
    Tää ei kuitenkaan ainakaan meille ole ongelmia aiheuttanut, sillä kyllähän meillä raskauksia on alkanut, vaikka ne ei sitten olekaan kestäneet.
    Mutta siis, mun silmääni meidän ja teidän tulokset on ihan ok, vaikka hiukan alle viitearvon ovatkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkolailla samat on tosiaan lukemat, enkä noista ihan hirveästi osannut edes (vielä) huolestua :) Liikkuvia simppoja on nyt kuitenkin yhteensä enemmän, kuin niitä olisi silloin kun määrä ja liikkuvuus olisivat nippanappa viitearvon yläpuolella.

      Toivottavasti teillä pysyy pikkuinen pian myös matkassa mukana <3

      Poista