En ole hirveästi käyttänyt aikaa miettien "miksi". Miksi juuri minä, miksi juuri me. Uskon lähinnä huonoon tuuriin jota olen ehkä hieman edesauttanut elintavoillani. Elintapoja voin parantaa, tuurille nyt vaan ei voi mitään. Olen kuitenkin koittanut miettiä, mitä tästä voi oppia.
En ole syntynyt kultalusikka suussa ja olen jo pienenä oppinut, että aina ei saa mitä haluaa ja että kaikki toiveet eivät toteudu. Että elämä ei mene niinkuin suunnittelee ja vastoinkäymisiä tulee aina. Koska vastoinkäymisiä ei voi välttää, olen koittanut oppia niistä jotain. Olla tekemättä tiettyjä asioita uudestaan, vahvistua ihmisenä, milloin mitäkin. En vain oikein tiedä, mitä tästä voisi oppia.
Joitain pareja lapsettomuus lähentää. Parisuhteemme on kuitenkin jo käynyt läpi suuria kriisejä ja selvinnyt niistä - olemme mieheni kanssa sen verran kovaa jo hitsautuneet yhteen, ettei tästä oikein sitäkään hyötyä saa.
Olen kuvitellut olevani melko kärsivällinen ihminen, mutta tällä hetkellä kärsivällisyys on taas kortilla. Kai se on sitten se, jota tämän kokemuksen myötä pitäisi koittaa kasvattaa, vaikka väkisin...
Kp 27 ja olen ollut kärsimätön. Tiputtelu on jatkunut jo kohta viikon, niukkana mutta kuitenkin. Olen ehtinyt taas selata läpi kaikki nettikeskustelut aiheista a) voiko tiputtelusta huolimatta tulla raskaaksi b) voiko tiputtelusta huolimatta olla raskaana... Lähinnä noita erehdyin pohtimaan eilen, kun koko päivän vatsassa oli lievää menkkamaista juilimista. Useimmiten kuukautiseni ovat kivuttomat ja jos kipuja on, on sitä vain yhtenä runsaimman vuodon päivänä, ei ikinä ennen menkkoja. Tietysti päässä rupesi raksuttamaan epätoivoisia ajatuksia... Viime kuun kärsimättömyyden seurauksena vessan kaapissa oli vielä yksi raskaustesti, jonka käytin tänään pois - nega kuten arvata saattaa. Todennäköisesti menkat alkaa siis huomenna... Tulipahan opittua, että vatsaan voi koskea joskus ihan muuten vaankin.
Eli juu, kärsivällisyys saa olla tämän kevään oppiaihe.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti