Joulu oli pääosin mukava. Miehen kanssa tehtiin ensin joulusiivous jotta joulua olisi mukava viettää siivossa kodissa. Kiitokset miehelle siis lattioiden ja saunan pesusta.
Jouluaatto vietettiin kotosalla kaksistaan, enkä muuta sillä hetkellä osannut toivoakaan, se riitti. Kynttilät tuikkivat ja kuusi tuoksui, laatikoita syötiin ja joulusaunassa käytiin. Hyvä, onnellinen fiilis eikä lapsettomuusmörkö käynyt edes mielessä. Riittävän kilttikin olin tainnut olla kun pukki toi lahjoja, kiitokset niistäkin. Anteeksi kuitenkin vielä niistä hetkistä vuoden varrella, jolloin en ole kovin kiltti, kärsivällinen tai hyväntuulinen ollut.
Joulupäivä vietettiin appivanhemmilla. Hieman ennen heille lähtöä mies kertoi sisarenpoikansa odottavan perheenlisäystä vaimonsa kanssa, ja tuo nuoripari oli siis samaan paikkaan tulossa. Kiitokset miehelle siitä, että hän oli pimittänyt pari päivää aiemmin saamaansa tietoa itsellään siihen asti. Pärjäsin vallan hyvin ilman sitä, mutta hyvähän se oli kuitenkin kuulla häneltä eikä nuorelta parilta itseltää, nyt ehdin hetken sulatella asiaa.
Appilassa sitten istuttiin hymy naamalla, ihmeteltiin ultrakuvia ja kyseltiin voimisia. Anteeksi, että en kuitenkaan pystynyt olemaan tarpeeksi innoissani uutisestanne. Se, että vauvoja on vieläpä tulossa yhden sijaan kaksi, on toki ihana yllätys teille, ei minulle. Minusta se tuntuu siltä kuin veistä käännettäisiin haavassani kahta kovempaa. Jälleen mieleni valtasi ajatus, että olen yksinkertaisesti huono ja epäkelpo, kun en tuohon suvunjatkamishommaan kykene.
Kiitokset appivanhemmille hyvistä ruoista ja mukavasta seurasta, joita kumpaakin tosin olisi riittänyt pienempi määrä. Mies innostui ottamaan kuppia isänsä kanssa ja väittelemään erinäisistä asioista humalaisen sinnikkyydellä, appiukon yrittäen välillä kiskoa minua mukaan. Jotenkin siinä mielentilassa appiukon puheet tuntuivat kuitenkin enemmän mieheni ja minun elintapojen ja valintojen arvostelulta ja kritisoimiselta kuin tavan keskustelulta ja hyväntahtoiselta väittelyltä, mutta ehkä se olen vain minä.
Kiitokset miehelle että hän edes jossain vaiheessa suostui lähtemään kanssani kotiin, vain muutamaa tuntia sen jälkeen kun oli ensimmäisen kerran vastannut lähtöpyyntööni myöntävästi. Keskellä yötä aloin jo olla todella väsynyt, päänsärkyinen ja vittuuntunut kuuntelemaan heidän jankkaamistaan - anteeksi appivanhemmat, että sanoin sen ääneen vähän liiankin tiukkaan äänensävyyn. Ehkä pitäisi myös pyytää mieheltä anteeksi että itkin autossa koko kotimatkan. Oikeassa olit ehkä siinä että ylireagoin ja otan asiat liian vakavasti, mutta olisit silti voinut jättää vittuilematta asiasta. Ehkä se mielestäsi ei ollut vittuilua, mutta kun nyt satun olemaan tällainen helvetin herkkis niin siltä se tuntui. Anteeksi että vaadin sinua ymmärtämään mielenliikkeitäni ja ajoittaista ahdistustani tai edes jonkinlaista tukea vaikket ymmärtäisikään.
Kiitokset myös nukkumatille. Vaikka parina yönä tuon jälkeen olit kateissa ja hävitit muutenkin huonot unenlahjani, toit ne kuitenkin viime yönä takaisin. Hyvin nukutun yön jälkeen fiilis ei enää ole niin hirveän paska.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti