Miten pitkään on toivoa jäljellä?

Olen tässä viime päivinä miettinyt, että miten pitkään on toivoa. Onko toivoa siihen asti, että kaikki voitava on tehty ja viimeinenkin oljenkorsi käytetty? Vai loppuuko toivo jo aiemmin? Ja mistä se toivo oikein tulee, kun luulee, että se on kulutettu loppuun?

Ja kannattaako edes toivoa. En tahtoisi toivoa, tahtoisin toivon pysyvän poissa luotani. Jos ei jaksa enää toivoa, niin miten siitä pääsee eroon, jos toivo kuitenkin kuukausi toisensa jälkeen nostaa päätään eikä suostu pysymään poissa? Toivo tulee silti jostain vaikka ei enää haluaisi toivoa turhaan, ja pettyä. Olisi niin paljon helpompi elää niiden kaikkien muiden paskojen tunteiden kanssa ja pitää ne aisoissa, jos toivo ei tulisi aina sotkemaan kuvioita. Jos toivoa ei olisi, osaisin paremmin keskittyä kaikkeen siihen mitä elämässäni on - toivo saa aina lopulta kuitenkin huomioni keskittymään ikävästi siihen, mitä ei ole.

Laskin, että nyt on menossa 23 yritys. Se kuulostaa lukuna vielä pahemmalta, kuin pari vuotta. Se kuulostaa jo niin isolta luvulta, että järki sanoo, että toiveita on täysin turha elätellä. Ei ainakaan ilman hoitoja. Ja jos sinne asti pääsee, uskaltaako silloinkaan toivoa kovin paljoa.

Tavallaan olen jo luopunut toivosta, ja isoimman osan ajasta osaan olla toivomatta. Miksi se toivo silti aina kierron puolivälin jälkeen tulee jostain salakavalasti, vaikka yritän keskittyä pitämään sen poissa. Vaikka en tahdo toivoa, alan silti kuulostelemaan kehoani, tunnustelemaan vatsan nipistelyjä ja mietin, ovatko rinnat samalla tavalla arat kuin aina ennekin loppukierrosta, vai jotenkin eri tavalla. Ilmeisesti alitajunta ei suostu uskomaan, että toivoa ei ole.  Jos lääkäri joskus toteaa, että lasta ei tule, niin lakkaako mieli silloin temppuilemasta ja luopuu vihdoin toivosta? Vai toivooko se salaa edelleen? Koska tapahtuuhan niitä ihmeitä aina silloin tällöin.

Kp 22. Tänään alkoi taas tuhruttelu. Taitaa toivo olla taas mennyt, ainakin tämän kierron osalta. Lyhyessä kierrossa on se hyvä puoli, että ehtii yrittämään nopeammin uudestaan... Huoh.