Kp 1

No niin, eipähän tarvitse enää ihmetellä. Menkat ilmoittelivat itsestään jo eilen, ja tänä aamuna alkoivat kunnolla. Kierto 28 päivää, tiputtelua 1 päivä, ovis mahdollisesti bongattu 13 päivää sitten. Melkein oppikirjamainen kierto, enkä todellakaan ole tottunut tällaiseen.

Vaikka jänskätys meinasi olla melkoinen, en jaksa nyt olla oikeastaan edes pettynyt. En kuitenkaan osannut oikeasti edes toivoa, että ihme olisi tapahtunut.

Vuosikin vaihtui. Kaikkialla on toivoteltu hyvää uutta vuotta, kerrattu viime vuoden tapahtumia ja mietitty toiveita tämän vuoden varalle. Lyhyesti voisi todeta, että viime vuosi oli tavallaan parempi kuin edellinen, tavallaan huonompi - en ollut kertaakaan raskaana, mikä oli sekä huono että hyvä asia verrattuna edellisvuoteen. Edellisvuonna olin kerran raskaana ja kohdunulkoisen jälkeen melko maissa. Viime vuonna ei tapahtunut mitään ihmeellistä. En vaihtanut työpaikkaa, en asuntoa, en miestä. Oli toki hyviä hetkiä, hyviä reissuja ja hyviä tapahtumia, mutta päälimmäisenä mieleen tulee haikeus ja ahdistus.

Viime vuonna lapsettomuus valtasi mielen ja oli ajoittain liikaakin läsnä. Kuten se meinasi taas parina viime päivänä olla... On ikävä sitä aikaa, kun vaan totesi menkat alkaneeksi ja merkkasi ne kalenteriin. Ja teki saman taas muutaman viikon päästä. Nyt vaikka kuinka pättää jättää kalenterin välillä rauhaan, sitä puolivälissä alkaa ensin kytätä ovulaation ajankohtaa, ja sitten laskea päiviä ovulaatiosta mahdollisten menkkojen alkuun. Ja kierron lopulla sitä ei osaa enää keskittyä mihinkään muuhun. Tänä vuonna yritän päästä lapsettomuudesta eroon. Joko tulemalla raskaaksi, tai sitten opettelemalla elämään sen kanssa niin, ettei se valtaa mieltäni kokonaan. Parina viime kuukautena olen jo nähnyt ajoittain itsessäni hetkellisesti sen tasapainoisen naisen, joka on tyytyväinen elämäänsä ilman lapsia. Sitä haluan nähdä lisää. Siis jos sitä lasta ei kuulu, se lapsi olisi toki se ykkösvaihtoehto. Vai osaako lapsettomuutta täysin hyväksyä, ennenkuin on todettu että mitään toiveita lapsen saamiseksi ei ole?

Ensi viikolla toivon miehen simppatulosten tulevan, ja sen jälkeen pitäisi soitella lääkärille, jotta saisin lähetteen jatkotutkimuksiin. Siinä tapahtumia tämän vuoden alkuun. Jos hyvin käy, ennen kesää voin jo tietää enemmän. Asian eteen on ehkä jopa tehty jotain, jos oikein optimistiksi heittäydytään. Lisäksi yritän jälleen aloittaa terveemmän elämän ja itsestäni huolehtimisen. Tunnustan nimittäin omaavani paheita. Poltan tupakkaa ja käytän alkoholia. 5-10 savuketta päivässä, muutama saunaolut kerran-pari viikossa. Kumpikin aineita, jotka saattavat vaikeuttaa raskautumista, joten olen siis mielessäni tavallaan huono "yrittäjä". Ja silti en osaa olla ilman. Silloin kun raskautta alettiin yrittämään, olin kyllä muutaman kuukauden polttamatta ja alkoholinkin jätin melko vähille, mutta siitä se sitten on taas lähtenyt stressikäyrän nousun myötä. Nyt on tarkoitus saattaa nuokin asiat paremmalle tolalle, jotteivät minua naura polilta ulos, jahka sinne asti joskus pääsen. Ja toki sillä omallakin terveydellä on väliä, sitä ei vain aina jaksa kiinnostua omasta hyvinvoinnista. Mutta eiköhän tuossa ole tarpeeksi tavoitteita tälle vuodelle... Noihin kun lisää vielä tulevien reissujen suunnittelun ja mahdolliset uudistukset töissä, joten hyvää vuotta odotan tulevaksi.