tiistai 7. tammikuuta 2014

Minä ja mies

Vaikka minä ja mies ollaan vauvaa tekemässä yhdessä (heh...), on vauvakuume kuitenkin vain minun ongelmani. Mies olisi täysin tyytyväinen elämään kaksistaankin. Sen takia hänen on vaikea ymmärtään niitä tunteita, joita tilanne minussa saa aikaiseksi. Ylipäätään hänen on vaikea ymmärtää vaihtelevia mielialojani muutenkaan, hän kun on itse tasainen viilipytty. Hänellä on myös perimiehinen tapa käsitellä ongelmia - ne unohtuvat kun keskittyy muuhun. Tästäkin syystä hänen on vaikea ymmärtää, että minä en tuosta noin vain pysty sysäämään lapsettomuutta mielestäni vain miettimällä jotain muuta, ainakaan yhtä helposti.

Siinä missä minä olen huolissani siitä, että lasta ei tule, mies on huolissaan siitä, että jos se tuleekin. Hän on huolissaan minun jaksamisestani ja parisuhteestamme. Hän on nähnyt minut muutaman viikon unettomuusjakson jälkeen, ja voin sanoa että en silloin ollut ihan parhaimmillani. Kyllä itseänikin hirvittää ajatella, miten vähillä unilla vauva-arkea jaksaisi pyörittää, kun jo muutaman viikon vähäunisuus tekee minusta itkuherkän hermoraunion joka ei pysty suunnilleen edes päättämään mitkä sukat laittaa jalkaan. Saatikka miten parisuhteen jaksaisi hoitaa siinä sivussa. Tiedostan kyllä itsekin että alku voi olla niin raskasta eri tavoin ettei sitä voi edes etukäteen kuvitella. En siis tiiraile tulevaan mitenkään ruusunpunaisten lasien läpi, mutta en halua keskittyä miettimään vain negatiivisia asioita, eiköhän se ole vain pieni osa, lopunkaiken. Ymmärrän, että osa tuosta miehen ajatuksenjuoksusta on vain puolustusmekanismia, jota itsekin monesti käytän, mutta jotenkin tässä tuo ei toimi omalla kohdallani.

Viimeksi kun asiasta juteltiin, hän siis luetteli liudan asioita, joiden takia ei haluaisi lasta, muun muassa nuo yllä mainitut. Hän on tällä hetkellä mukana yhä totisemmaksi muuttuvassa yrityksessä lähinnä siksi, että tietää miten tärkeä asia minulle on. Tuota ei pidä käsittää väärin - jos lapsi tulisi, olisi hän miehelle yhtä rakas kuin minullekin, mutta hän pärjäisi vallan mainiosti ilmankin. En siis ole väkisin hänestä isää tekemässä, hän vain olisi valmis tjottailemaan hamaan tappiin asti, tuli mitä tuli. Lisäksi myös mahdolliset hoidot hirvittävät häntä jo ajatuksen tasolla, vaikka olen koittanut selittää että ei tässä nyt mihinkään geenimuunteluun olla suuntaamassa saatikka nyt ihan täysin vararikkoonkaan...

Muiden blogeja lukiessa tulee mielikuva, että lähes kaikilla mies on touhussa yhtä tosissaan mukana. Välillä tunnen siitä(kin) kateutta. Tässä esimerkki toisenlaisesta todellisuudesta. Välillä miehen suhtautuminen ketuttaa, välillä luo turvaa siitä, että jos lasta ei tule, ei se tätä venettä kaada vaan yhdessä jatketaan. Hyvä mies tuo on enkä siitä luopuisi, vaikka aina ei ihan samalla aaltopituudella ollakaan

9 kommenttia:

  1. Tekstisi voisi olla minun kirjoittama. Minunkin mieheni suhtautuu asiaan melko pitkälti kuvailemallasi tavalla. Hän kyllä haluaa lapsen/lapsia, mutta ei juurikaan tuo sitä esille, vaan se pitää nythää hänestä. Ja varmasti pärjäisi hyvin ilmankin. Itsekin tunnen joskus kateutta vauvakuumeilevista miehistä. Mutta mieheni on silti paras juuri minulle. :)

    Nyt kun mekin olemme matkalla lapsettomuushoitoihin (vika on minussa), hän on keronut, ettei halua vouhkata tai huolehtia aiheesta, ettei loisi minulle paineita tai epäonnistumisen tunteita. Sinänsä fiksua, mutta en minä sitä sillä tavalla ottaisi. Meni nyt ehkä vähän sekavaksi tämä kommentti, mutta pointtina se, että aika samanlaiset ajatusmaailmat/suhtautumistavat taitaa olla meidän miehillä. Oikein paljon voimaa lapsettomuushoitojen taipaleelle! :)
    -R-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai on noita samanlaisia miehiä muuallakin :) Juuri tuota nyhtämistä se on täälläkin tämän asian suhteen, vaikka ei tuo mies muuten mikään tuppisuu ole.

      Tavallaan hienosti ajateltu mieheltäsi, toisaalta tuollaisessa rauhallisessa otteessa asiaan on kyllä puolensa. Uskon, että omalla miehellä myös tuo ajatus on siellä taustalla, vaikka ei ihan noin suoraan ole sitä sanonutkaan.

      Tsemppiä ja jaksamista myös sinne!

      Poista
  2. Täällä on kanssa mies joka ei ihmeemmin kuumeile. On touhussa mukana ja haluaa lapsen/lapsia, mutta voisi ihan hyvin odottaa vielä useamman vuoden. Saattaa joskus kysäistä, että koskas ne hyvät päivät taas on, mutta sen enempää ei asiaa mieti.

    Ehkä se on hyvä, että parisuhteen toisella osapuolella on vähän enemmän malttia, jaksaa silloin ehkä paremmin tukea toista. Elämä olisi aika raskasta, jos me molemmat saataisiin itkupotkuhuutokiukku-kohtauksia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvä pointti tuokin... Vaikka välillä tuntuisi hyvältä surra miehen kanssa yhdessä, niin toisaalta toisen jalat maassa-asenne pitää itseäkin jotenkuten pystyssä.

      Ja en tosiaan tiedä mitä tekisin jos mieskin saisi itkupotkuhuutokiukku-kohtauksia ;) Sääliksi häntä käy kun joutuu katsomaan omiani...

      Poista
  3. Kaipaan joskus sitä, että toinen ottaisi vahvemmin kantansa lapsettomuushoidoista. Ei juttu menisi niin, että on mulla nyt tässä tammikuussa riittävä buusti jonka voimalla menen inssiin. Kyllähän Se muutoin mukana on, mutta menee sillä mitä minä päätän. Joskus mietin, että jos ilmoittaisin, etten halua jatkaa hoitoja ja lasta ei tule jos ei tule...sanoisko sitten jotain. Ottaisiko asian hanskaan, jotenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, välillä sitä itsekin kaipaisi veto- tai työntöapua vastamäessä... Meillä tutkimukset ovat vasta aluillaan, ja nyt jo hirvittää jos joudun itse tsemppaamaan itseni mahdollisiin tuleviin hoitoihin.

      Poista
  4. Ei meilläkään varsinaisesti "kuumeilla" yhdessä. Kirjoituksistani voi saada erilaisen kuvan, sillä tukeehan puolisoni minua ihan kaikessa. Silti olen ajatuksineni joskus kauhean yksin.

    Toisaalta nyt tutkimusten ym. edetessä puolisokin odottaa yhä enemmän positiivista tulosta. Ja mikä tärkeintä, uskoo siihen minua enemmän.

    Ei noitten miesten ajatuskulusta aina ota ihan selvää :D

    Voimia Emelin yksinäisiin hetkiin <3

    VastaaPoista
  5. Voimia sinne myös <3

    Ei niitten ajatuksista juu aina ota selvää, varsinkaan kun välillä vaadittaisiin ajatustenlukukykyäkin...

    VastaaPoista
  6. Myös meillä sama tilanne! Käytiin gynellä ja hän kysyi että halutaanko päästä kuinka nopeasti hoitoihin niin sanoin että kyllä niin pian kun mahdollista. Mies sanoi minulle kun pois päästiin että no eihän tällä kiire olis, vaikka yrittäiskin vielä ennen hoitoja. Tuntuu ettei hän ymmärrä että minua kyllä harmittaa kun uskon vian olevan minussa kun miehestä ei löytynyt mitään. Nytkin kp on jo 40 :( parikymppisiä ollaan ja lasta yritetty 1v 4kk

    VastaaPoista