Viime päivinä epämääräinen toivo on nostanut päätään ja usko tulevaan on taas jotenkuten voimissaan. Kumpa tätä levollisuutta voisi laittaa purkkiin ja ammentaa sitä sieltä kun epäusko ja ahdistus taas pian ottavat vallan. Tänään en toivo että meitä ehkä vielä joskus on kolme, tänään uskon sen olevan totta.
Tällä viikolla yritystä on kestänyt kaksi vuotta ja neljä kuukautta. Pitkä aika, kun sitä miettii taaksepäin. Nyt en kuitenkaan halua muistella menneitä, vaan katsoa tulevaan. Olen yrittänyt miettiä tulevia hoitoja vaihteeksi positiivisessa valossa - sitä, että suurin osa saa niistä avun. Nyt, kun mitään ei ole vielä tehty, todennäköisyys on puolellani. Hyvinkin todennäköisesti tulemme onnistumaan. Pakkohan minun on siihen tässä vaiheessa uskoa, miksi niihin muuten edes lähtisin? En voi tässä vaiheessa vielä ajatella ehkä kuuluvani siihen pienempään joukkoon, joita hoidoilla ei syystä tai toisesta voida auttaa. Jos niin on, ehdin surra sitä myöhemmin.
Jos julkisella etenemme totutun kaavan mukaan (ja putket ovat auki), edessä on kolme inseminaatiota ja sen jälkeen sekalainen setti kivoja kirjainlyhenteitä. Jos niistä vaikkapa vasta se viimeinen hoito tuottaa tulosta, kesätauon ja muutaman taukokierron ja muuten vain epäsopivien aikataulujen kanssa siihen voisi ajatella kuluvan pauttiarallaa reilun vuoden jos ei jono ole pitkä (ja olettaen että mieheni tai minä emme sitä ennen paina jarruja pohjaan ja lopeta koko leikkiä kesken...). En odota ihmeen tapahtuvan heti, mutta todennäköisesti viimeistään jossain vaiheessa ensi vuotta olen raskaana. Sehän on melkein kohta, melkein jo tässä!
En uskalla ajatella miten suureksi toivo nousee jokaisen hoidon aikana, ja miten kovalla ryminällä epäonnistumisen jälkeen tulen pilvistä alas. En osaa edes kuvitella miten suuria nuo pettymykset ovat, kun jo luomuna yrittäminen ja pettyminen ottaa välillä koville. Voin vain toivoa saavani niissä tilanteista tästä tunteesta taas kiinni. Joskus jo ensimmäinen hoito voi natsata, mutta joskus niitä tarvitaan monta, mutta todennäköisesti jossain vaiheessa tärppää.
Ai niin, aukkari on perjantaina. Katsotaan miten positiiviset fiilikset sen jälkeen on. Täytyy sitä ennen käydä apteekissa - meillä kun ei hirveästi lääkkeitä syödä ja lääkekaapista löytämäni särkylääkkeet ovat nähneet parhaat päivänsä jo pari vuotta sitten :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti