En ole ikinä ollut mikään itsensä hemmottelija tai reissaaja. Arki on arkea enkä ihmeemmin juhlallisuuksista välitä. Nyt tuntuu kuitenkin, että elämä on jo liian arkista. En edes muista koska olen viimeksi käynyt kampaajalla (oikeasti!) tai tehnyt jotain vain ilahduttaakseni itseäni. Aamulla töihin, töistä kotiin, ruoka, lenkkeilyä tai jumppaa, kotitöitä ja möllötystä. Ne vähät pienet asiat jotka tekevät päivistä mielenkiintoisia ovat hävinneet jonekkin. Hiipuneet vähitellen, kai.
Nyt jotenkin en saa otetta mistään vaan ajelehdin päivästä toiseen rutiinien tukemana. Olen sittenkun-koukussa enkä osaa pyristellä irti. Sittenkun meillä on vauva kaivan taas kutimet esille ja neulon töppösiä tai opettelen virkkaamaan. Sitten kun meillä on vauva alan tehdä hienoa leikekirjaa. En hanki salikorttia vielä, vaan sitten kun vauva on maailmassa. Hemmottelen itseäni jalkahoidolla sitten kun olen raskaana ja jalkani ovat väsyneet ja turvonneet. Jääkaapin ovessa on edelleen toissajouluina saamani hierontalahjakortti - en vain ole saanut aikaiseksi. En ole aiemminkaan ollut mikään maailman aktiivisin touhottaja, mutta tuntuu että viimeisen parin vuoden aikana minusta on tullut niin saamaton ettei mitään rajaa. Oikea nahjus. En saa mitään aikaiseksi enkä osaa nauttia arjen pienistä iloista.
Toisaalta, kun tarkemmin mietin, niin onko niin paljoa kuitenkaan muuttunut? Tämän vuoden aikana olen käynyt pari kertaa pienellä ulkomaanreissulla ja matkaillut kotimaassakin sen verran että olen yöpynyt kodin lisäksi hotelissa, mökissä ja teltassa. Leffoja on tullut katsottua, hyviä ja huonoja. Olen syönyt muutamia kertoja ravintolassa ja kokeillut uusia harrastuksia. Nähnyt ystäviä, tosin liian harvoin, mikä on omaa syytäni. Juossut enemmän kuin ikinä. Miksi silti tuntuu etten ole tehnyt mitään nautinnollista pitkään aikaan? Siksikö että koko ajan odotan jotain muuta tapahtuvaksi enkä osaa nauttia siitä hetkestä jossa kulloinkin olen? Miksi? Miksi en enää osaa olla läsnä omassa elämässäni? Olen turhautunut keskittymään olemaan surullinen ja ahdistunut. Olen kyllästynyt olemaan lapseton.
Ja juu, morkkis alkaa helpottamaan ja yleinen turhautuminen valtaa tilaa.
Löysin blogisi tänään ja viimeisin kirjoitus oli aivan kuin olis omasta elämästä lukenut :) voimia sinne.
VastaaPoistaMunkin oli pakko tulla kommentoimaan. Kirjoittelin just omia ajatuksia tältä päivältä ja sen jälkeen selailin muiden blogeja. Tuntuu ihan samalta! Päivät hurahtaa ohitse vaan ja itse odottaa että jotain tapahtuu! Tavalliset asiat tuntuvat tylsiltä ja tuntuu että tietynlainen ilo ja hetkessä eläminen ovat hukassa tällä hetkellä. Ihanaa, jos itse voisi vaan hetken levähtää ja antaa jonkun toisen elää nämä tyhmät, rutiineja täynnä olevat viikot, kuukaudet, (vuodet??)... Vaihtoehtoisesti voisin lähetä vaikka maailmanympärysmatkalle. Siellä varmasti saisi taas elämästä uudelleen kiinni ;) No money, no funny! (Lomista puhumattakaan...)
VastaaPoistaKiitokset kommenteista! Kyllä me vielä tästä turhautumisen suosta noustaan, eikös, joskus... ;)
VastaaPoistaTuota reissuun lähtöä olen myös miettinyt - jos veisin itseni toisaalle saisin ehkä ajatuksetkin toisaalle, tai jotain. Toisaalta, ei sitä rahaa sukanvarressa niiiin paljon tälläkään ole. Ja sitä vähää mikä siellä on, en raaski tuhlata kun mahdollisiin lapsettomuushoitoihin saa uppoamaan rahaa, ja sitten vielä siihen vauvaankin jos se sieltä joskus tulee.... Taas samaa jossittelua ja sittenkun-ajattelua... Plääh!
reissujen suunnittelu vaikka hieman lähemmäskin auttaa kyllä itseäni, kannattaa kokeilla josko se sitten joskus toteutuisikin. kävin ekassa inssissä tänään ja mietin, että millähän sitä päivät nyt täyttäs ettei pää hajoa odotukseen. josko lähtis vaikka sinne jumpalle :)
VastaaPoistaNiin, onhan se pienikin reissu aina piristävä poikkeus arkeen. Ja jo reissun suunnittelu vie ajatuksia mukavasti muualle.
PoistaSulla on siis jännät päivät menossa, tsemppiä :)
Tuttuja ajatuksia mullekin löytyy kirjoituksistasi. Minulla on ollut yhteensä 4 keskenmenoa ja viimeisimmän jälkeen päästiin vihdoin tutkimuksiin. Tähän mennessä mitään vikaa ei ole löytynyt, olen täysin terve, jos koetuloksia on uskominen. Turhauttaa ja kyllästyttää! Miten tämä lapsiasia onkin meistä osalle niin hankalaa?
VastaaPoistaTsempitykset teille! :)
No on siinä sulla ollut kestämistä :-( Toivottavasti saat hyviäkin uutisia vielä! Hirmu yleisiä nämä ongelmat taitavat olla, mutta kummasti isointa ääntä itsestään pitävät ne jotka saavat lapsen juuri silloin kun tahtovatkin, kuin tilauksesta. Kyllä siinä epäreilu tunne välillä väkisin tulee...
PoistaTäytyy käydä vastavisiitillä tutustumassa blogiisi ajan kanssa :-)